10.12.2015

Hiljaiseloa

Blogi on viettänyt reilu pari viikkoa hiljaiseloa. Väsymys on painanut päälle, eikä blogiin ole jaksanut paneutua. Harmikseni en ole jaksanut juuri edes kommentoida toisten blogeja, vaikka postaukset onkin tullut luettua läpi. Kuinka väsynyt sitä voikaan olla, jos ei edes kommentoida jaksa, sillä eihän siitä kovin kummoista vaivaa ole.. Olen kierrellyt kirppareilla tavallista harvemmin, eikä löytöjenkään määrä ole päätä huimannut, joten uutta postattavaa ei ole juuri kertynyt. Tämä vuodenaika on aina ollut itselleni kovin haasteellinen kirppareilla löytöjen tekemisen suhteen. Toiveet ovat kuitenkin korkealla, että kyllä se kirppistuuri taas jossain vaiheessa palaa ja löytöjäkin sattuu eteen entiseen malliin.

Viime aikoina olenkin enemmän panostanut tavarasta eroon pääsemiseen kuin uusien löytöjen tekemiseen. Marraskuun lopussa pidin taas kuusi päivää kirppispöytää ja tienasin siitä käteen mukavasti kolmesataa (300) euroa ja pääsin taas yli sadasta turhasta tavarasta eroon. Olin myyntiin erittäin tyytyväinen, sillä näin lähellä joulua tavara ei omakohtaisten kokemusten mukaan liiku aivan niin hyvin kuin vaikka keväämmällä..

Tarkoituksena olisi saada aikaiseksi postauksia hieman tiiviimmällä tahdilla kuin kerran kahteen/kolmeen viikkoon. Joitain postaus ideoitakin on jemmassa, kunhan vain saisi aikaiseksi kuvata ja kirjoittaa. Kuvaamiselle luo omat haasteensa tuo lähes jatkuva harmaus/pimeys. Huonoista kuvaus olosuhteista huolimatta räpsin muutaman kuvan mukaan tarttuneista löydöistäni. Nämä eivät tosiaan ole mitään huippulöytöjä, mutta ihan mieluisia kuitenkin..



Lomonosov posliinin määrä on päässyt kasvamaan yhdellä kukolla ja kahdella kupilla. Punatulkuin kuvitetut kupit maksoivat euron kappaleelta ja kukosta pulitin reilu kaksi (2) euroa.


Viri -kaakaopurkki löytyi neljän (4) euron hintaan. Tällaista ruskea-kultaista väritystä en ollutkaan ennen tätä purkki löytöäni livenä nähnyt. Kuvissa olen joskus tainnut tällaista aiemmin ihastella. Ihan kiva purkki, vaikka silmääni miellyttääkin enemmän se perinteisemmän värinen Viri -kaakaopurkki.


Kolme (3) euroa maksanut Hackmanin Carelia tarjoiluhaarukka löytyi sopivasti tarpeeseen joulua varten. Toki haarukkaa tullaan käyttämään muilloinkin kuin vain jouluna.


Tällainen Aarikan lintukin on tarttunut joku aika sitten mukaani. Hintaa en sille muista, mutta eiköhän tämäkin joku euron löytö ollut.



P.s. Tervetuloa uusille lukijoille! Toivottavasti viihdytte matkassa mukana, vaikka blogi onkin viettänyt hiljaiseloa. Yritän ryhdistäytyä jatkossa..