29.8.2015

Siivouspäivän löydöt



Olin aamulla aika täpinöissäni, sillä tiedossa oli kirppareiden kiertämistä Siivouspäivän merkeissä. Katselin myyntipaikat etukäteen listasta ja tein tällä kertaa huolellisen reittisuunnitelman, jotta pääsisin sujuvasti kiertämään paikasta toiseen. Vaikka listasta tuli viime toukokuuta lyhyempi, olin silti toiveikas lähtiessäni koluamaan paikkoja läpi.

Kierrettäviä paikkoja kertyi loppujen lopuksi aika monta, vaikka lista aluksi vaikuttikin aika lyhyeltä. Täältä löytyi nimittäin todella monta pihakirpparia, mitä ei oltu merkattu Siivouspäivän karttaan. Etsiessäni yhteen osoitteeseen merkattua kirppispaikkaa, sainkin huomata, että useampi myyjä oli samalta kadulta pystyttänyt oman myyntipisteen pihaan. Se oli vain toki iloinen yllätys, että paikkoja kertyi alkuperäistä listausta enemmän.



Onneksi tällä kertaa sai nauttia hyvästä säästä. Toukokuussa oli hieman ankeampi kierrellä Siivouspäivän pisteitä läpi, kun satoi ja tuuli niin kovasti. Tällainen poutasää oli huomattavasti mukavampi keli kirppistelyyn. Vaikka sää suosi, niin löytöjen suhteen ei sitten ollutkaan niin suosiollista. Harmittavan vähän näkyi myynnissä mitään retroja juttuja, kodin tavaraa yms. Useammassa paikkaa olikin tarjolla lähinnä lastenvaatetta, leluja ja kirjoja. Siis sellaisia ihan kivoja juttuja, muttei mitään erityisempää.

 Lähinnä ostelinkin sitten lapsille lastenhuoneeseen täytettä. Mukaan tarttui Barbapapa kokoelmista puuttunut musta Barbamama pehmolelu. Kirjojakin tuli löydettyä kokonaiset kolme kappaletta; yksi Tammen kultainen kirja ja kaksi Minttu-kirjaa. Yhdestä paikkaa löytyi myös iso kasa muovisia lelufiguureita. Koska olen tykännyt Saksalaisen Schleich-figuureiden laadusta ja hintakin eläinhahmoilla oli passeli, päätin ostaa näitä kerralla kaksitoista (12) kappaletta. Euron kappalehintaa pidin oikestaan jopa aika todella halpana, sillä nämä isot eläinfiguurithan maksaa kaupassa lähemmäksi kymmenen (10) euroa kappaleelta.


Itselleni onnistuin ostamaan pelkästään yhden Iittalan Kivi-tuikun sekä Arabian ruusukuvioisen kahvikupin. Molemmat maksoivat euron kappaleelta, joten mitenkään kalliita nämäkään ostokset eivät olleet. Harmittavasti löytöjen määrä jäi kovin vähäiseksi, mutta eihän sitä aina voi olla hyvä tuuri. Toivottavasti muilla on ollut parempi onni löytöjen suhteen. Päivästä jäi silti hyvämieli, vaikka löydöt ei tällä kertaa tämän kummoisempia olleet. Hyvän mielen sain siitä, kun eräs nainen tytötteli minua eli siis kun hän jutteli minulle, hän käytti minusta sanaa tyttö. Se on aina mukavaa, jos joku vielä erehtyy aivan tytöksi luulemaan (iän puolesta en enää ihan tyttönen ole..). En sitten tiedä, onko toisilla tapana kutsua aikuisia naisia tytöiksi, mutta itselleni tämä sai hymyn huulille!

Siivouspäivän saalis yhteensä 20€

24.8.2015

Kesän rompetoriostokset



Kesän mittaan on tullut käytyä muutamalla eri paikkakunnalla rompetoreilla penkomassa. Ennen tätä kesää ei minua ollut onnistanut löytöjen suhteen rompetoreilla. Tai olisihan niistä toki löytynyt vaikka mitä, mutta Astiataivaan hinnoilla en ole suostunut ostamaan. Olen silti tykännyt käydä rompetoreja(kin) kiertelemässä, sillä tykkään siitä rennon letkeästä tunnelmasta joka moisessa tapahtumassa vallitsee. Hinnat ovat tietysti vaikuttaneet ostohalukkuuteeni kovasti, mutta onhan siellä mukava kierrellä tavaroita katselemassa.

Tänä kesänäkin on tullut harrastettua paljon hintojen kauhistelua. Siis en minä niitä ääneen kauhistele, mutta mielessä kuitenkin. Tai saatan joskus toki sanoa hinnan selvittyä, että tavara on liian kallis makuuni, mutta en minä siis lähde myyjälle päin naamaa sanomaan, että tuotteesi ovat mielestäni ylihintaisia. Ylihintaisina pidän siis tuotteita, joille arvo eli myyntihinta on katsottu suoraan Laatutavarasta tms. paikasta. Minun ostohaluni kuolee siihen paikkaan, kun kuulen pyydettävän tavarasta aivan liikaa ja näissä tapauksissa en lähde edes tinkimään, sillä yksimielisyyteen hinnasta tuskin tulisi päästyä. Jos hinta on vain hieman sen yli, mitä olisin valmis maksamaan, toki tingin ja näin kaupat saattaakin syntyä.

Aarikan Riemuraita peltipurkki 3€
Arabian Muumi ovilaatta 6€

Eilen tuli käytyä omalta osaltani luultavasti tämän kesän viimeisillä rompepäivillä. Eilen pääsin ihastelemaan useita kalliita esineitä ja moni tuote jäi ostamatta juurikin hinnan vuoksi. Törmäsin mm. neljään vaaleansiniseen Kartio -juomalasiin, joista pyydettiin yhteensä viisitoista (15) euroa. Näin ollen kappalehinnaksi olisi muodostunut 3,75€. Tosin yksittäin lasia ei olisi voinut siihen hintaan ostaa, sillä kyse oli kuulemma pakettitarjouksesta, jos ostaa kaikki kerralla. En vain ymmärrä miksi kukaan haluaisi ostaa neljä jo hieman naarmuista lasia siihen hintaan, kun kaupasta saa edullisemmin uudet tismalleen samanlaiset lasit halvemmalla (esim. Prismassa näytti olevan myynnissä noita kyseisiä laseja kolmen ja puolen euron kappalehinnalla). Olihan noita ylihintaisia tuotteita muitakin myynnissä ja monella eri myyjällä. Moni myyjä perustelikin hintojaan sillä, että kyllä tämmöinen samanlainen tuote maksaa netissäkin sen ja sen verran. Tai, että Palsanmäelläkin samanlainen huutokaupattiin tähän hintaan. Tai, että eräs asiakas kertoi nähneensä tällaisen myynnissä jossain kirpparilla vieläkin kovempaan hintaan. Maksimihintaa siis monikin tavoitteli ja onhan se ihan ok pyytää omista tavaroistaan ihan mitä haluaa, mutta myyntiaika saattanee venähtää hieman pitkäksi kyseisellä myyntitaktiikalla.

Palatakseni ensimmäiseen kappaleeseen, hurjista hintapyynnöistä huolimatta onnistuin siis tekemään kesän rompetoreilla muutaman löydön. Oikeasti ihan vain muutaman, mutta onneksi mieluisen löydön. Näissä oli hinnatkin sen verran kohdillaan, etten tainnut näistä edes juurikaan tinkiä.

Eilen matkaani lähti Kiinalaista emalia. Kiinalaiseen emaliin törmää kyllä melkein joka kirppisreissulla ja toisinaan sorrun sitä ostamaankin, vaikkei se nyt Finelin veroista olekaan. Mutta hyväkuntoiset menee aivan kelpoina astioina ruoan tarjoilussa ja huonompikuntoiset ovat ihan sopivia ruukkuja kukille. Emalit odottavat vielä pesua, jonka jälkeen pitää tarkemmin katsoa, että onko kulhoista keittiöön käyttöä varten vai istutanko niihin viherkasveja. Emalirikkoa niissä ei tainnut olla, joten jos ne vain lähtee täysin puhtaaksi, ottaisin ne mielelläni tarjoiluastioiksi käyttöön. Kukkaruukkuja kun on löytynyt sen verran paljon kirppareilta viime aikoina, ettei niitä oikeasti tarvitsisi yhtään lisää. Oikeastaan päinvastoin, pitää jopa harkita, että raaskisiko kukkaruukuista jonkun laittaa myyntiin, sillä niitä on yli tämän hetkisen tarpeeni. Toisaalta voihan sen asian ratkaista myös ostamalla kasveja lisää. Hinnan suhteen emalit menivät siinä kipurajoilla. Ei ne siis mitään kalleita olleet, mutta itse en ole valmis maksamaan ulkomaalaisesta emalista kovinkaan paljoa. Tähän asti olen maksanut vastaavista kulhoista pari euroa, mutta nämä maksoivat yhteensä kuusi (6) euroa eli kolme (3) euroa kappaleelta.

Emalikulho 3€
Emalikulho 3€

Sitten aiempiin rompetori löytöihini. Muutama viikko sitten onnistuin löytämään vihdoin ison Aarikan Riemuraita purkin. Tähän asti minulla oli ollut vain niitä Chymoksen raidallisia peltipurkkeja, jotka tosin ovat hyvin samankaltaisia kuin Aarikan Riemuraita. Tästä puna-valkoraidallisesta purkista maksoin kolme (3) euroa. Pidin hintaa ihan passelina, vaikka se päätyykin ihan vain hyllyyn koristeeksi. Purkista ei näet elintarvike käyttöön enää olekaan, sillä ajan patinaa siihen oli ilmestynyt mm. jokusen ruostepilkun verran. Toisinaanhan näkee, että huonompikuntoisesta pyydetään yli kymppiäkin, joten siihen verrattuna löytöni on ihan halpa.

Mieleisin rompetori löydöistäni on ehdottomasti pikkuinen Muumi-laatta. Laatta on ollut Arabialla tuotannossa 90-luvulla. Ostamassani ovilaatassa on Muumipeikon kuva ja teksti: täällä asuu. Näitähän on olemassa myös Niiskuneiti -kuvioinen laatta ja senkin haluaisin vielä joskus itselleni saada. Olen ajatellut pistää laatan kuistinoveen ja alapuolelle voisi laittaa sukunimen (esim. tarrana tai erillisenä laattana, etten vain pilaisi alkuperäistä Muumi-laattaa). Pitäisiköhän sitä ihan saada aikaiseksi mennä naimisiinkin, jotta saisi Muumi-laatan alapuolelle vain sen yhden ja saman sukunimen.. Vaikka eipä niillä nimillä nyt niin väliä ole, pääasia on, että sain kotiutettua tämän Arabian täysin ehjän ovilaatan mieleiseen hintaan. Maksoin tästä vain kuusi (6) euroa. Aika edullinen löytö tämäkin, sillä yleensä kun yhdistää 90-luvun puolelta olevan Muumin ja Arabian, saa aikaiseksi älyttömiä hintapyyntöjä. Kohtuuttomia hintoja.

Kesän rompetori löydöt yht. 15€

Tässä oli siis nämä minun tekemäni löydöt kesän rompetoreilta. Ostosten määrä oli oikeasti tietysti suurempi, sillä tuo kakslahkeinenkin teki omia löytöjään, kun yhdessä tuli näissä tapahtumissa kierrettyä. Vaikka hänen löytönsä yhteiseen kotiin tulikin, jääköön ne silti esittelemättä, sillä kaiken maailman moottorisahat ja muut romut eivät ole kovinkaan kuvauksellisia.

P.s Kiva, kun mukaan on liittynyt taas uusia lukijoita. Tervetuloa seuraamaan blogiani! 

20.8.2015

Liinavaatekaappi ojennukseen



Olen seuraillut tässä blogin välityksellä Kirpparikeijun raivausurakkaa. Siitä  ahdistuneena inspiroituneena päätin itsekin ruveta vastaavaan urakkaan. Aloitin liinavaatekaapista, joka oli ääriään myöten täynnä pyyhkeitä, petivaatteita, verhoja, pöytäliinoja ja ties mitä. En tullut napanneeksi ennen-kuvaa, sillä kävin työn touhuun ilman mitään kummempia ennakkosuunnitteluja. Voitte varmaan kuvitella, että miltä kaappi näytti ennen vaiheessa, kun se näissä jälkeen kuvissakin on vielä näin täynnä. Sain kyllä karsittua juttuja jonkin verran. En siis mitenkään rankalla kädellä, mutta kaksi muovipussilta kuitenkin. Hyvä alku tällaiselle hamsterille käydä edes liinavaatekaapin osalta pois heitettävää tavaraa läpi. Sama urakka olisi edessä monen muunkin kaapin kohdalla, mutta siihen en taida vielä ryhtyä.



Olin jo hetken innoissani, kun sain urakkani valmiiksi. Näytti nimittäin siltä, että nyt saan päästää itseni taas luvan kanssa hullaantumaan kirppareilla uusista pussilakanoista yms. sillä kaapiin näytti jäävän hieman tilaa taas uusille löydöille. Innokkuus sai pientä takapakkia, kun näin pyykkikorin, joka pursuili ääriään myöten juurikin liinavaatteista. Se on tämä kesälomailu ollut täällä sellaista aikaa, että on tullut kyllä pyykkikonetta pyöritettyä normaaliin tapaan, mutta nuo puhtaat on tupannut unohtumaan viikkaamattomana pyykkikoriin..



Pitäisi varmaan varata kirppispöytä, jotta pääsisi tästä ylimääräisestä tavarasta eroon. Toinen vaihtoehto olisi tietysti mennä Siivouspäivänä johonkin näitä tavaroita myymään. Tosin haluan Siivouspäivänä olla kiertämässä, joten silloin myyminen ei liene todellinen vaihtoehto. Helpoin vaihtoehto olisi tietysti vain lahjoittaa kaikki ylimääräiset johonkin, mutta on siinä huonotkin puolensa. Mitäänhän siinä ei tienaa, jos kaiken vain lahjoittaa ja toisekseen en taida tuonne yhdelle tunnetulle puljulle tavaroitani enää viedä, sillä en tykkää siitä kun joku työntekijä syynää kaiken tavaran todella tarkkaan läpi, että mitä he kelpuuttavat minun lahjoituksistani. Vaikka vien aina puhdasta ja ehjää tavaraa lahjoitukseen, on se silti ahdistavaa odotella siinä vieressä, kun joku nyrpistellen katsoo kasan läpi ja poimii joukosta jotain pois, mikä ei kelpaa lahjoitukseen. Viimeksi näin kävi yhden hoitoalustan kohdalla. Se kun ei kelvannut heille sen vuoksi, kun tipautin sen vahingossa maahan lahjoitukseen tavaroita viedessäni ja onnistuin saamaan hoitoalustan pintaan kurajäljen. Ei kelvannut alusta, vaikka pyyhkäisemällä sen olisi saanut puhtaaksi. Siitä tulee pöljä olo, jos tavarat eivät ole edes kyllin hyviä lahjoitukseen. Onhan se ikävää, että ihmiset ovat mitä luultavimmin lahjoittaneet aiemmin näihin paikkoihin kaatopaikkakuntoisia tavaroita ja varmaan se on osa syynä nykyiseen tarkkaan syynäämis meininkiin.

Saatoin ehkä lipsua alkuperäisestä aiheesta, joka oli siis kaapin raivaus. Aiheenakin tämä poikkesi tavallisista kirppislöytö postauksistani. Toivottavasti poikkeus oli piristävää, eikä karkoita kirppislöytöjen perässä tänne löytäneitä lukijoitani.. Toki onhan tässäkin postauksessa näkyvillä kirppislöytöjä, sillä osa kaapin sisällöstä on kotiutunut meille kirpputorilta.



P.s. Liinavaatekaappi on kaikkien aikojen kallein kierrätettynä ostettu huonekalumme. Se ostettiin joitain vuosia sitten jonkin netti-ilmoituksen perusteella kahdellasadallaviidelläkymmenellä (250) eurolla. Ihan kelpo kaappi, joka vielä imee sisäänsä aivan uskomattoman määrän tavaraa.

17.8.2015

Keuruun kirpputorisuunnistuksen antia


Sataneljäkymmentä (140) myyjää, kuusikymmentäyksi (61) myyntipaikkaa ja viisi (5) tuntia aikaa kiertää kirppiksiä. Tällaiset lähtökohdat tarjosi Keuruun kirppissuunnistus sunnuntaina kirppislöydöille. Odotukset olivat tietysti ladattu korkealle, vaikka yritinkin toppuutella itseäni, että aina on mahdollisuus siihen, ettei mitään löydy. Ihan odotusten tai siis toiveiden mukaan päivä ei sujunut, mutta useampi ihan kiva löytö tuli tehtyä (hivenen ehkä vähättelen löytöjäni, sillä kyllähän minä tein oikeasti hyviä ostoksia). Vaikka siis ne huikeista huikeimmat löydöt jäivät löytymättä, oli eilinen kirppareiden kiertely kuitenkin mainio tapa viettää lämmintä kesäpäivää.

Tämä suuri kirppistapahtuma järjestettiin Keuruulla eilen neljättä kertaa. Tosin itse olin kiertämässä nyt ensimmäistä kertaa, sillä tapahtuman mainostaminen ei ollut tavoittanut minua aikaisempina kertoina. Eikä ihme, etten mainostukseen ollut törmännyt, sillä en asu aivan Keuruun kupeessa. Ajomatkaa täältä meiltä kyseiseen tapahtumaan kertyi kyllä ihan riittävästi, muttei tällainen 'kirppisfriikki' voinut vain jättää noin houkuttelevaa kirppistapahtumaa välistä. Onneksi tapahtuma alkoi kuitenkin vasta puoliltapäivin, joten ihan kukonlaulun aikaan ei tarvinnut lähteä ajamaan kohti Keuruuta. Tai siis tapahtuma oli ilmoitettu alkavan klo.12.00, mutta emme suinkaan olleet ensimmäisenä kiertämässä, kun viittä vaille kaksitoista suuntasimme ensimmäiselle paikalle. Itse asiassa myöhemmin päivän aikana kuulimme, että ensimmäiset olivat olleet koluamassa parhaat päältä jo yhdentoista aikaan. Tämä on asia, joka näissä pihakirppiksissä minua hieman korpeaa, sillä on inhottavaa saapua aloitusaikaan paikalle ja tajuta, että kirppistapahtuma on täydessä vauhdissa. Itse en vain 'osaa' mennä tapahtumaan liian ajoissa, vaan noudatan näiden suhteen aikatauluja suht säntillisesti.

Kahdentoista kieppeillä lähdettiin kartan turvin kiertämään paikasta toiselle. Tarkoituksena oli ehtiä kiertää joka paikka läpi, joten etenemisen piti tapahtua aika reipasta vauhtia. Paikkoja oli kuitenkin niin monta, ettei millään ehditty käydä jokaisessa viiden tunnin aikana. Ehdimme kiertää 46 paikkaa, joten viiteentoista (15) paikkaan emme kerenneet, vaikka kuinka yritimme kiirehtiä. Varmaan sekin vaikutti, että jouduimme tekemään jonkin verran turhaa ajoa, sillä paikallistuntemusta meillä ei ollut. Emme siis osanneet varmaan siirtyä paikasta toiseen aivan loogisessa järjestyksessä, vaikka suunnituskartasta ja navigaattorista olikin iso apu paikalle löytämisessä. Reittisuunnitelma olisi kannattanut tehdä etukäteen, mutta emme joutaneet sitä tehdä, sillä bongasin Menoinfosta tämän tapahtuman vasta edellisenä päivänä. Sitten niihin löytöihin..

Punainen Sarviksen pyykkikori 4€

Ensimmäisenä löysin Sarviksen punaisen pyykkikorin. Kori ei varsinaisesti ollut myynnissä,vaan se oli täynnä myytävää tavaraa. Kysyin kuitenkin, että voisiko korin ostaa ja sainkin vastaukseksi, että eiköhän se jouda jo kiertoon. Niinpä pienen tinkimisen jälkeen poistuin myyntipisteeltä mukanani neljä (4) euroa maksanut Sarviksen pyykkikori. Kyllä pyykinpesu on taas hitusen mukavampaa uuden pyykkikorin myötä.

Lapsillekin onnistuin löytämään monta mieleistä juttua. Tammen Kultaisia kirjoja löysin neljä kappaletta,mistä maksoin yhteensä neljä euroa. Kirjojen kunto vaihtelee, sillä pari kirjoista on uudenveroisessa kunnossa, kun taas kahdessa on tuota kulumisen jälkeä hieman enemmänkin näkyvissä. Kaikki ovat kuitenkin vielä täysin luettavissa, mikä lienee tärkeintä. Kylpylelut lisääntyivät kahden kylpykalan voimin. Nämä olivat vaan taas niin söpöjä, etten voinut vastustaa. Myös kaksi pikkuautoa tuli kotiutettua sekä yksi Hasbron My Little Pony leluponi 80-luvulta. Yksi Peppi Pitkätossu -aiheinen palapelikin löytyi sekä Barbapapa pehmojen määrä kasvoi jälleen yhdellä vihreän Barbalalan myötä. Erään pihan 'ota tästä ilmaiseksi' -korista tuli napattua vielä mukaan Koosh -pallo. Tämä ei varsinaisesti ollut mitenkään tarpeellinen, mutta en voinut vastustaa sitä nostalgian vuoksi. Itsellänikin oli joskus silloin 90-luvun alussa yksi värikäs Koosh-pallo. Se olikin varsinainen hittilelu silloin joskus.

Hessu Huippujuoksijana ja Elefantti Antti-Fantti kirjat 1,50€/kpl
Aku Ankan leikkijuna ja Pikkusisko kirjat 0,50€/kpl
Pikkuautot 0,25€/kpl
Kylpylelut 0,25€/kpl
Barbalala 1€
My Little Pony Tootsie 1€
Peppi Pitkätossu -palapeli 2€
Koosh-pallo (ilmainen)




Astioita tuntuu löytyvän melkein jokaiselta kirppisreissulta. Tällä kertaa onnistuin kasvattamaan Grapponia- sarjaa, sillä ostin kaksi kirkasta pullalautasta yhteensä kuudella eurolla. Finelin (myrkyn)vihreän emalikulhon löysin yhdellä eurolla ja viidelläkymmenellä sentillä. Tämä oli aika mieleinen löytö, sillä oli mukavaa ostaa uutta emalia edellisten tilalle. Olen siis hankkiutunut tässä viime aikoina muutamasta Finelin yksivärisestä kulhosta eroon vaihtokauppojen seurauksena. Mukaani lähti myös Arabian Maija-sarjan keltaisia tasseja pari kappaletta alle euron hintaan. Löysin myös Arabian kultareunaisen kahvikupin, tassin ja leivoslautasen neljällä eurolla. Kahvikupista on tosin kultaus jo aika kulunut. Samaiseen neljän euron hintaan löytyi myös Arabian vaaleansinisiä lautasia neljä kappaletta. Lautasissa on todella kaunis pitsi-kuvio pinnassa. Yritin googlen kuvahaun avulla löytää samanlaisia lautasia netistä, mutten onnistunut siinä. Jos joku tietää tämän sarjan nimeä tai muuta tietoa kyseisistä 60-luvun lautasista, niin ottaisin tiedon taas ilolla vastaan.

Arabian valmistamia on myös kukkaruukut, joita tulin ostaneeksi yhteensä kolme kappaletta. Isoimmasta ruukusta puuttuu ihan pieni pala, mutta eipä tuo käyttöä juuri haittaa, sillä rikko jää aika lailla piiloon. Kaksi muuta ruukkua ovat täysin ehjät. Ainut huono puoli näissä on se, että näistäkin ruukuista puuttuu aluslautaset. Ruukuista maksoin yhteensä kolme euroa. Aika edullisia Arabian ruukuiksi.

Kirkkaat Grapponia-lautaset 3€/kpl
Finel kulho 1,50€
Arabian kahvikuppi + tassi+ leivoslautanen 4€
Arabian vaaleansiniset leivoslautaset 1€/kpl
Arabian kukkaruukut yht. 3€

Oli kyllä kiva reissu ja kannatti tosiaan ajella taas hieman kauemmaksi kirppistelemään, vaikkei mitään älyttömän huikeita löytöjä tullutkaan tehtyä. Olen kuitenkin löytösaldoon aika tyytyväinen. Ainut mikä päivästä hieman harmittamaan on se, että aika loppui kiertämisen suhteen kesken. Jos kirpparit olisivat olleet tunninkin pidempään auki, olisimme luultavasti ehtineet käydä kaikki läpi. Tai ainakin melkein kaikki. Tyytyväinen pitää kuitenkin olla, että kiertämättä jäi vain noin neljäsosa kirppareista. Toivoisinkin, että jos/kun tämä tapahtuma taas seuraavan kerran järjestetään, olisi kiertelyaikaa lisätty hieman.

Senkin puoleen oli aivan mahtavaa kierrellä, sillä muita kiertelijöitä ei vaikuttanut olevan liikkeellä ruuhkaksi asti. Joka myyntipaikassa sai katsella rauhassa tavaroita ja samaan aikaa penkomassa oli korkeintaan kourallinen muita ihmisiä. Varmaan se vaikutti, kun kirppareita oli pitkin ja poikin Keuruuta, niin ihmiset olivat jakautuneet tasaisesti vähän joka paikkaan, eikä näin ollen yhteen paikkaan kertynyt liiaksi asti porukkaa. Voihan myös olla, että tänä vuonna ei paikalle ollut löytänyt ihmisiä niin runsain joukoin. Kuulin erään myyjän pohtineenkin, ettei asiakkaita käynyt aivan yhtä paljon kuin edellisenä vuonna. Toivottavasti asiakkaita on kuitenkin käynyt sen verran kivasti, että myynti on sujunut hyvin ja intoa tällaisen järjestämiseen löytyy uudelleen taas ensi vuonna!

Kirppissuunnistuksen löydöt

15.8.2015

Kahdenkymmenen (20) sentin löytöjä



Viikon sisällä olen taas piipahtanut useampaan kertaan kirpputorilla. Rahaa olen tosin käyttänyt hyvin maltillisesti, sillä olen ostanut lähinnä erittäin edullisia tavaroita. Tähän postaukseen olenkin koostanut kaikki kahdellakymmenellä (20) sentillä kirpparilta löytämäni asiat viimeisen viikon ajalta. Näin edulliseen hinnoitteluun harvoin törmää!

Arabian kahvikupit lähti eilen matkaani eräältä lahjoitusvaroin toimivalta kirpputorilta. Hinta oli yllättävän halpa siihen nähden, että kupit ovat ehjiä ja näissä on vielä Arabian leimatkin näkyvillä pohjassa. Yhden kupin pohjassa on pienen pientä tummumaa, toisessa on muutama tumma pilkku ja kolmas on priima. Pitänee kokeilla erilaisia puhdistus konsteja, jos vaikka kupit saisi uudenveroiseen kuntoon. Tosin, vaikka kuppeihin käytön jälkeä jäisikin, ovat ne silti aivan käyttökelpoiset. Vielä pitäisi metsästää näille oikean väriset tassit alle. Nämä Arabian kahvikupit muistuttaa jonkun verran Maija-kuppeja, mutta täysin samanlaisia ne ei ole. Jos joku tunnistaa, että minkä nimisestä kupista on kyse, ottaisin tiedon ilolla vastaan.

Arabian kuppi 0,20€/kpl 

Kukkaruukku 0.20€



































Vihreä kukkaruukku on löytö muutaman päivän takaa. Kukkaruukussa viehätti erityisen paljon se, että ruukku näyttää niin vanhalle pinnan krakeloitumisen vuoksi. Jostain syystä ruukku ei näytä kuvassa yhtään niin krakeloituneelta kuin se todellisuudessa on. Tämänkään ruukun kohdalla minulla ei ole ikää ja valmistajaa tiedossa. Käytön kannalta valmistajalla tai tuoteen iällä ei tietenkään ole väliä, mutta jos joku kyseisen ruukun tunnistaa, voi toki kommenttilaatikossa tuoda lisätietoja ilmi..

Erityisen halpoja lelujakin on löytynyt jokunen. Hymy -helistimiä napsin kirppareilta silloin mukaan, kun hinta on kohdillaan. Näissä tosiaan oli, sillä helistimet maksoivat yhteensä kaksikymmentä (20) senttiä. Toinen lelulöytöni oli tuollainen tarttuva apina, jonka saa siis laitettua käsien välistä kiinni vaikka mihin. Tämä kuuluu näihin nostalgisiin löytöihin ja oli mukava saada sille joku aika sitten löytämälleni gorillalle kaveri. Tämä apina on mielestäni Monchini, ainakin se näyttää aivan sellaiselta. Ja tälläkin on Monchinien tapaan suussa reikä, mutta peukaloa ei saa suuhun taivutettua tämän apinan kohdalla, mikä on siis tyypillinen piirre Monchini-apinoille. Hauska apina se joka tapauksessa on, olipa oikea Monchini tai ei. Lisäksi löysin muutaman uuden kirpunkin jälleen.

Apina 0,20€ 
Mikä minusta tulee -kirja 0,20€ 


Hymy -helistimet yht.0,20€
Kirppuja(vai sammakoita?) yht.0,20€

Myös Mikä minusta tulee -kirja tarttui matkaan sangen edullisesti. Tämän kirjan myötä on taas yksi vähemmän ostettavaa Tammen Kultaisista-kirjoista. Niitä kirjoja on tosin niin paljon, että voi mennä eräskin hetki, ennen kuin koko kirjasarja on koossa.

Kirppislöydöt yhteensä 1,60€